Vertaisryhmässä ulkopuolisuutta kokevat nuoret miehet voivat keskustella ja jakaa omaan elämäntilanteeseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksia.
Vertaisryhmä ulkopuolisuutta kokeville nuorille miehille
Vertaisryhmässä voi vapaasti keskustella ja jakaa omaan elämäntilanteeseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksia sekä tuntemuksia. Toisten miesten samankaltaisten ja myös erilaisten kokemusten kuuleminen auttaa oman tilanteen jäsentämisessä. Ryhmässä voi myös saada kokemuksen, ettei ole yksin tunteidensa tai vaikeuksiensa kanssa. Osallistujien kanssa keskustellen pyritään löytämään heidän arkeensa uutta suuntaa, sisältöjä ja sosiaalista kanssakäymistä.
Toiminta on maksutonta ja luottamuksellista.
Ulkokehän miehet -hanke tarjoaa tukea ulkopuolisuutta ja osattomuutta kokeville nuorille aikuisille miehille. Hankkeessa vahvistetaan osallistujien hyvinvointia, arjen toimintakykyä ja vähennetään miesten kokemaa yksinäisyyttä. Tuesta voivat hyötyä miehet, joita mietityttää esim. oma elämänhallinta, sosiaalinen eristäytyneisyys, netissä vietetty ajankäyttö tai mahdollinen pettymys ja turhautuminen yhteiskuntaan. Hankkeeseen tervetulleita ovat myös ns. incel-yhteisöihin kuuluvat miehet.
Kohderyhmä
Ikä 18-29Mies
Toiminnan muodot
VertaistukiKieli
SuomiAlue
UusimaaOnko toiminta maksullista?
Ilmainen
Ilmoittautuminen sähköpostitse, puhelimitse tai yhteydenottolomakkeen kautta.
Viimeinen ilmoittautumispäivä 30.9.
Lisätietoja
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero