Juhannusvuori II -yhdistys ry

JUHANNUSVUORI II -YHDISTYS ESITTÄYTYY

 

Juhannusvuori II -yhdistys toimii Valkeakoskella Juhannusvuori II -nimisen asuinalueen asukkaiden yhteistyöelimenä. Se on tarkoitettu toimimaan  asukkaiden hyväksi  eri tavoin voimavarojensa puitteissa. Toiminta on vapaaehtoispohjalla. Alueella on vähän yli 100 taloutta. Asumme omakoti- tai rivitaloissa luonnonläheisessä ympäristössä, silti lähellä Valkeakosken keskustaa.

Asukasyhdistys on järjestänyt koko perheen bussiretkiä ja juhlia sekä pieniä lähitapahtumia tarjoiluineen. Juhannusvuoressa tapahtumia on ollut Perkiöntien leikkipuistossa.  On käyty porukalla teatterissa Tampereella ja Hämeenlinnassa ja jopa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla. Yhteisillä tapahtumilla ja retkillä on koetettu lisätä yhteisöllisyyttä ja tutustuttaa asukkaita toisiinsa.

Vuosien varrella on kokeiltu pienen kirpputorin järjestämistä. Lapsille on koetettu suunnata huomiota tapahtumia järjestettäessä. On varattu heille tarjoilua, karkkipusseja ja pikku palkintoja kisailuihin ja kokeiltu myös leikkitädin kutsumista. Lapsia on kannustettu kokeilemaan myös yrittäjyyttä kesäpäivän pop-up -kioskia pitämällä.

Useina syksyinä järjestimme koko perheen Halloween-tapahtuman. Enimmillään osallistujia Halloween-asuissaan oli noin 70. Viime vuosina asukasyhdistystoiminta on ollut pienimuotoisempaa niin Juhannusvuoressa kuin muillakin asuinalueilla. Koronapandemian vuoksi yhdistys perui vuodelle 2020 suunnitellun elokuun kesätapahtuman leikkikentällä makkaranpaistoineen samoin kuin myös aikuisten teatteriretken.

 Tiedotuskanavina asukasyhdistyksellä ovat olleet joka kotiin jaettavat tiedotteet, mahdollisesti ilmoittelu Valkeakosken Sanomien seurat -palstalla, Facebook-ryhmä Juhannusvuori II sekä mahdolliset muut sähköiset kanavat. Pandemiakeväänä yhdistys jakoi alueellaan myös korona-aikaan liittyvän ajankohtaistiedotteen.

Yhdistys välittää myös yhteisestä asuinympäristöstä. Meillä on on ollut yleisten alueiden siivoustalkoita Valkeakosken kaupungin viherpalveluiden myötämielisellä tuella. Parina viime vuonna olemme jättäneet talkoilun väliin ja kutsuneet 4H-nuoria siivoamaan yleisiä viheralueita. Samalla on hieman työllistetty nuoria. Kesällä 2020 kokeiltiin yhteisten  risulavojen vuokrausta asukkaiden yhteiseen käyttöön. Sopivin ajankohta lavoille jatkoa ajatellen jäi pohdittavaksi.

Vakiintunut on yhdistyksen lenkkivihko, joka lämpimään vuodenaikaan odottaa reippaita juhannusvuorelaisia Korkeakankaan lenkkipolun varrella. Syksyisin on arvottu lenkkeilijöiden kesken jokin palkinto.

Jäsenenä yhdistyksessä voi olla jokainen alueen asukas ja sen tapahtumat ja toiminta sekä muut mahdolliset aktiviteetit tai tarjonta on tarkoitettu kaikille asukkaille. Alueelle juuri muuttaneet ovat aina tervetulleita mukaan yhtä lailla kuin siellä entuudestaan asuvat.

Yhdistys toimii yhteistyössä Valkeakosken kaupunginosayhdistysten kanssa.

Yhdistys rahoittaa toimintaansa pienellä jäsenmaksulla, jota kerätään asukastalouksilta syksyisin. Joka kotiin toimitetaan maksamista koskevat tiedot.

Yhdistyksen asioista päättää keväisin vuosikokous. Poikkeuksellisesti 2020 vuosikokous pidettiin vasta elokuussa. Yhdistyksellä on hallitus, joka vastaa sen hallinnosta vuosikokousten välillä.

 

 

 


Palvelemme kielillä

Suomi, Englanti

Toimiala

Muu, Asukas- kotiseutu-, kylä- ja kaupunginosayhdistykset

Teemat

asukas- ja kylätoiminta

Avainsanat

asukasdemokratia, asukaslähtöisyys, asukastoiminta

Kohderyhmä

kaikille, jäsenet

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Osoitteet

  • Tuulitie 16, VALKEAKOSKI

    Tuulitie 16 Valkeakoski

Yhteystiedot

Kotikunta: Valkeakoski
Sähköposti:
Juhannusvuori2asy@gmail.com

Juhannusvuori II

Toiminta-alue

Alue
Pirkanmaa

Kunta
Valkeakoski

Kaupunginosa / Kylä
Juhannusvuori 2

Tuulitie 16, VALKEAKOSKI

Tuulitie 16, Valkeakoski, Suomi