Pelastakaa Ballerinat ry

Meillä Pelastakaa Ballerinat ry:ssä voit harrastaa balettia ja myös muitakin tanssilajeja, sillä

viikoittaisten balettituntien lisäksi pyrimme järjestämään myös muita kursseja.

Otamme aina mielellämme mukaan myös uusia tanssijoita ja tunnit voi aloittaa vaikka kesken kauden.

Ryhmämme koostuu hyvin eri ikäisistä ja tasoisista tanssijoista ja kaikki saavat tanssia sen oman tasonsa mukaisesti.

Myös ikäihmisten tanssi on aina ollut sydäntämme lähellä ja tanssillisen kehonhuollon aamutuntilaisista osa on esiintynyt näytöksissämme, kuten myös viime kesän Tanssi läpi muurien OFF Tampereen etkoillakin, jota Tampereen kaupunki myös tuki.

Tunneillamme on hyvä fiilis ja kaikki tsemppaavat toisiaan välillä haastavienkin balettiliikkeiden ohessa.

Teemme töitä ahkerasti mutta emme unohda iloa ja huumoria, tanssi kuuluu kaikille!

Meidän kanssamme voit halutessasi päästä myös esiintymään mikäli sinustakin lavalla on parasta!

Tervetuloa mukaan tunneille ja liittymään jäseneksi 2020!

Lisätietoa tanssitunneista:

Puheenjohtaja / Annukka Salonen  / 050 3385688


Palvelemme kielillä

Englanti, Suomi

Toimiala

Muu, Kulttuurialanyhdistykset

Teemat

harrastus ja vapaa-aika, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, ikääntyminen ja veteraanitoiminta, kulttuuri ja taide

Asiasanat

Aikaa yhdessä, aamupäivätoiminta, aikuisbaletti, aktiivinen elämä, Aktiiviset järjestöt, nykytanssi, tanssi, soveltava tanssi, baletti, toimintaa ikäihmisille, esitystaide

Kohderyhmä

eläkeläiset, jäsenet, työssäkäyvät, naiset

Ikäryhmä

aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.), nuoret aikuiset (18-29 v.)

Osoitteet

  • Pellavatehtaankatu 9 B 22 33100 Tampere

    Pellavatehtaankatu, 33100 Tampere, Suomi

  • Pirkankatu 1 33230 Tampere

    Pirkankatu, Tampere, Suomi

Yhteystiedot

Kotikunta: Tampere
Sähköposti:
annamaija.salonen@hotmail.com

Lisätietoa verkossa

tanssijatkuu.fi

https://www.facebook.com/

Toiminta-alue

Alue
Pirkanmaa

Kunta
Tampere

Kaupunginosa / Kylä
Keskusta

Pellavatehtaankatu 9 B 22 33100 Tampere

Pellavatehtaankatu, 33100 Tampere, Suomi

Pirkankatu 1 33230 Tampere

Pirkankatu, Tampere, Suomi